tiistai 19. lokakuuta 2010

You make me Feel like I'm living a Teenage Dream


Kynsissä Nubarin Spring Pink
Toppi Weekday
Wetlook legginsit Lindex
Neuletakki Old Navy
Tuubihuivi GT

Nyt on omalta osaltani syyslomat vietetty ja palattu takaisin arkeen. Koulu alkoi eilen, tänään en tosin koulusssa ollut. Illalla mulle nousi kuumetta, joten en kouluun viitsinyt lähteä. Huomenna toivon kuitenkin pääseväni kouluun, sillä mulla olisi huomenna hammaslääkäri ja saan raudat pois (toivottavasti!).

Nyt kuitenkin vielä viime viikkoon:

Perjantaina kävin äitini kanssa muoti-, kauneus-, hyvä olo- ja terveysmessuilla. Minulle messut olivat tänä vuonna pienoinen pettymys. Olin odottanut esimerkiksi kauneuspuolelta parempia myyntipisteitä. Myyntipisteet, joita  odotin olivat tänä vuonnna kuitenkin vain ammattilaispuolella. Muotimessuista pidin tänä vuonna kuitenkin enemmän kuin edellisvuosina. Messuilta ostin eko-meikkivoidesiveltimen ja tilasin Elle-lehden. Kotiin viemisiksi löytyi kuitenkin aika paljon näytteitä.

Lauantaina oli mun synttäripäivä. Aamulla lähdimme viettämään ukkini 75-vuotis juhlia. Juhlimme synttäreitä pienellä sukulaisporukalla ja oli tosi kivaa. Samalla sain myös synttärilahjoja: DVD boksin, suklaata, kynsilakkoja ja rahaa. Aikaisemmin mainitsinkin, että perheeltäni sain synttärilahjaksi matkan Göteborgiin. Vaikka matkaan onkin vielä puolitoista kuukautta olen jo innolla listannut hyviä shoppailupaikkoja!

Sunnuntaina tulin ukiltani kotiin lounaan jälkeen ja loppu päivän vaan lepäilin.

Jostain syystä blogger ei suostu lataamaan lisää kuvia, joten noilla mennään.

-Lotta-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Please, leave a comment. You will cheer my day up! :)